Siirry sisältöön

Myrsky vaurioitti rakennusta

Ohjeita vahingon sattuessa

Vaurioituiko omistamasi rakennus tai sen pihapiiri myrskyssä?

Vakuutuksesta korvataan äkillinen ja ennalta arvaamaton välitön esinevahinko, jonka syynä on myrskytuuli, myrskytuulen irrottama esine tai poikkeuksellisen voimakas raekuuro. Myrskytuulena pidetään tuulta, jonka nopeus on yli 20 m/s. Rakennuksen myrskyvahinkoja ovat esimerkiksi myrskytuulen irrottama peltikate tai myrskytuulessa rakennuksen päälle kaatunut puu.

Voit tarkistaa oman vakuutusturvasi Oma Palvelusta.

Toimi näin myrskyvahingon sattuessa

1. Torju lisävahingot ja ole tarvittaessa yhteydessä pelastuslaitokseen

Torju lisävahingot mahdollisuuksiesi mukaan esimerkiksi suojaamalla rakennukseen aiheutunut vaurio pressulla mahdollisten kosteusvahinkojen estämiseksi. Suuren vahingon sattuessa ole yhteydessä pelastuslaitokseen, mistä saat apua vahinkojen torjuntaan. Ota yleiskuva aiheutuneista vahingoista. Myrskyssä kaatuneiden hoidetun piha-alueen puiden raivaus voidaan korvata vakuutuksesta. Voit tilata paikalle metsurin tekemään raivaustyön tai mikäli haluat tehdä raivauksen itse, kirjaa ylös tekemäsi työt ja tuntimäärät.

2. Tee vahinkoilmoitus

Tee vahinkoilmoitus Oma Palvelussa ja liitä ilmoitukseen vahingosta ottamasi kuvat. Vakuutusyhtiö tilaa tarvittaessa vahinkokartoituksen, kun vahinkoilmoitus on tehty. Kartoittamisesta aiheutuneet kulut korvataan vakuutuksesta vahingon selvittelykuluina riippumatta siitä, onko kyseessä korvattava vahinkotapahtuma. Jos kodissasi ei voi asua vahingon johdosta, lue tarkempia ohjeita asumisen keskeytymisestä.

3. Käsittelemme ilmoittamasi vahingon

Ilmoitamme, kun vahinko on käsitelty ja annamme sinulle samalla kirjallisen korvauspäätöksen sekä jatkotoimintaohjeet. Korjaustyöntilaajana toimii aina vakuutuksenottaja. Mikäli sinulla ei ole tiedossa omaa urakoitsijaa, voi vakuutusyhtiö suositella myös mahdollisia toimijoita. Vakuutusyhtiölle tulee toimittaa vakuutuksenottajan hyväksymä lasku, jonka perusteella vakuutusyhtiön hyväksymä osuus laskusta voidaan suorittaa korjaustyön tehneelle taholle. Mikäli tarvitsemme lisäselvityksiä ennen ratkaisun tekoa, otamme sinuun yhteyttä.

Oma Palvelussa hoidat vahinkoasioitasi 24/7

Ilmoita vahingosta helpoiten verkossa - ilman jonotusta.

Yhteystiedot

Etkö löytänyt etsimääsi? Älä turhaan vaivaa päätäsi. Autamme mieluusti.

Chat-palvelu arkisin 9-15.30

Chat palvelee sinua vakuutuksiin liittyvissä asioissa.