Siirry sisältöön

POP Vakuutus muistuttaa: etenevä kevät voi aiheuttaa omakotitaloissa ja mökeillä kallista riesaa

Kevät lähestyy ja sen myötä omakotitalon ja mökin omistajien on viisasta kiinnittää tavallistakin perusteellisempaa huomiota talon ja mökin kunnon tarkastukseen talven jäljiltä. Huomiota tulee kiinnittää erityisesti rakennusten lähistölle kertyneisiin kinoksiin ja lumikasoihin. Lumi voi nopeasti sulaessaan aiheuttaa suurta vahinkoa päätyessään sulamisvetenä talon tai mökin alapohjaan ja rakenteisiin. Tämän lisäksi talven jälkeen on syytä kurkistaa katolle, sillä talvenaikaiset lämpötilavaihtelut ja katolle patoutunut jää on voinut aiheuttaa vahinkoa vesikattoon.

iStock kuvituskuva

Aloita lumen siirtäminen ajoissa ja varmista pihakaivojen toiminta

Mikäli talon sokkeli ja alapohja ovat lähellä maanpintaa eikä salaojarakenteita ole, tai niiden toimivuudesta ei ole varmuutta, kannattaa lumien siirtämiseen ryhtyä ajoissa. Lumet on hyvä lapioida vähintään 4–5 metrin päähän talon seinustalta, jotta sulamisvedet eivät päädy talon alapohjaan.

"Lumen siirtäminen talon seinustalta voi tuntua raskaalta hommalta, mutta asian hoitaminen pois päiväjärjestyksestä voi säästää kalliilta laskulta myöhemmin," ohjeistaa POP Vakuutuksen korvauspalvelun operatiivinen päällikkö Tommi Lehmusvirta.

Kaivojen jäätyminen on jokakeväinen ongelma. Talven aikana myös rännit ja sadevesikaivot ovat voineet vaurioitua jään aiheuttaman paineen tai sulamisveden seurauksena. Kevään korvalla onkin hyvä tarkistaa, onko talven aikana tullut vaurioita tai ovatko kaivot jäässä. Oikein toimiva sadevesijärjestelmä on tärkeä tekijä estämään veden pääsyn rakennuksen sisätiloihin.

"Toimimaton sadevesi- ja kaivojärjestelmä voi johtaa kosteusvaurioiden muodostumiseen talon rakenteissa. Tarkastamalla ja huoltamalla rännit ja sadevesikaivot keväällä varmistetaan, että ne toimivat kunnolla myös tulevien sateiden aikana," Lehmusvirta muistuttaa.

Omakotitaloissa keväisin piinaa aiheuttavat vesikattojen vuodot, mökeillä päälle jääneet veden pääsulut

POP Vakuutuksen korvauspalveluista kerrotaan, että kevät on omakotitalojen vesikattovuotojen osalta kiireisintä sesonkia. Vesikaton vuoto on hyvin tyypillinen keväällä, sillä talvella jään ja lumen paino katolla sekä edestakainen jäätyminen ja sulaminen ovat saattaneet aiheuttaa vesikattoon vaurioita, mikä voi johtaa vuotoihin keväällä.

"Kevätsateet voivat paljastaa katon heikkouksia ja vaurioita. Lämpötilojen vaihtelu plusasteista yöpakkasiin pahentavat jo olemassa olevia katon vaurioita, jos vesi pääsee katon rakenteisiin ja sitten jäätyy," Lehmusvirta kertoo.

Sangen paljon korvauspalveluissa työllistää myös vapaa-ajan asunnoissa talven aikana tapahtuneet vesivahingot, kun vesijärjestelmää ei ole kytkettykään pois päältä.

"Ikävää tietysti on, jos isompaa vahinkoa on jo päässyt tapahtumaan. Tässä vaiheessa voisi olla hyvä tehdä pieni tarkastuskäynti sinne mahdolliselle mökillekin, tai pyytää jotain toista henkilöä käymään tarkastamassa tilanteen, jos itse ei pääse," Lehmusvirta vinkkaa.

POP Vakuutuksen vinkit rakennusten keväthuoltoon:

  • Varmista pihakaivojen toiminta.
  • Poista erityisesti isot lumikinokset rakennusten välittömästä läheisyydestä.
  • Kurkista katolle ja varmista, ettei sinne ole kertynyt jääpatoumia tai muita tukkeita.
  • Varmista, että rännit vetävät ja puhdista ne
  • Katon kunto on hyvä tarkistaa perusteellisemmin, kun katolla ei ole enää lunta tai jäätä.
  • Tarkista vesikatteen läpivientien ja kiinnikkeiden kunto talven jäljiltä.

Lisätiedot ja mediayhteydet

Jasmina Mero

Jasmina Mero

Markkinointi

  • jasmina.mero@suomenvahinkovakuutus.fi