Siirry sisältöön

POP Vakuutus paljastaa: Näillä paikkakunnilla pelti kolisee

Liikenteessä sattuu päivittäin useita kolareita, joista valtaosa on vältettävissä oikeanlaisella ajotavalla ja varovaisuudella. Vaikka kolareita tapahtuu, johtaa kolari matkan katkeamiseen huomattavasti harvemmin kuin esimerkiksi moottorivika tai käynnistysongelmat. Noin joka 20. vakuutuksenottaja ajaa kolariturvasta korvattavan vahingon vuotta kohden. Tässä artikkelissa kolariksi luokitellaan törmäys toiseen ajoneuvoon, tieltä ulosajo, eläintörmäys tai pysäköintivahinko.

Pääkaupunkiseudulle suuntautuva työmatkaliikenne selittänee pääkaupunkiseudun kyseenalaisen ”menestyksen” kolaritilastoissa

Helsingissä sattuu eniten kolarivahinkoja vahinkokannan kokoon suhteutettuna – lähes 25 % enemmän kuin tilaston muissa kaupungeissa keskimäärin. Helsinkiläisistä kolariturvaa käyttää noin joka neljästoista vakuutuksenottaja per vuosi. Espoossa ja Vantaalla asuville sattuu noin 15 % vähemmän vahinkoja kuin Helsingissä asuvilla.

"Huomionarvoista on, että POP Vakuutuksen datan mukaan myös Lahdessa ja Keravalla sattuu suhteessa yhtä paljon vahinkoja kuin Espoossa ja Vantaalla. Tätä selittänee työmatkaliikenne pääkaupunkiseudulle," POP Vakuutuksen korvauspalveluiden operatiivinen päällikkö Tommi Lehmusvirta kertoo

Keravalaiset eivät pääse juhlistamaan kolaritilastojen valossakaan

Julkaisimme aiemmin tänä vuonna tiedotteen, josta kävi ilmi, että Kerava on varkaustilastoja tutkimalla auton omistajan painajainen. Keravalaiset eivät kuitenkaan pääse juhlistamaan kolaritilastojen valossakaan. Keravalla sattuu nimittäin noin 30 % enemmän kolarivahinkoja kuin esimerkiksi tilaston vertailukaupungissa Jyväskylässä.

Kerava on asukasluvultaan melkein neljä kertaa pienempi kaupunki kuin Jyväskylä, mutta tässä tapauksessa asukaslukumäärän lisäksi myös sijainnilla näyttäisi olevan väliä, eli Keravalta on todennäköisesti paljon työmatkaliikennettä pääkaupunkiseudulle, jonka vuoksi myös kolareita tapahtuu enemmän, Lehmusvirta pohtii.

Toisaalta Hyvinkäällä ja Lohjalla vahinkomäärät ovat noin 18 % pienempiä kuin Keravalla, vaikka kyseiset kaupungit sijaitsevat myös pääkaupunkiseudun tuntumassa.

Tutut automerkit kolaritilastoissa korkealla – nuoret kuskit kolaroivat todennäköisemmin

Erityisesti Mercedes Benzin, BMW:n ja Audin omistajien kannattaa kerrata, miten toimia kolaritilanteissa, sillä nämä merkit löytyvät kolaritilaston kolmen kärjestä. Viiden kärkeen mahtuivat myös Mitsubishi ja Mazda.

Myös kuskin iällä on merkitystä kolaritilastoja tarkastellessa ja lopputulemana: mitä nuorempi kuski, sitä todennäköisempää on vahingon sattuminen.

POP Vakuutuksen vinkit kolaritilanteessa toimimiseen:

Hätätilanteessa soita ensin 112 ja toimi hätäkeskuksen ohjeiden mukaisesti.

Tapahtumapaikalla:

  • Huolehdi mahdollisista henkilövahingoista ja ilmoita tarvittaessa hätäkeskukseen numeroon 112.
  • Mikäli ajoneuvo on ajokelvoton, soita vakuutusyhtiön hinauspalveluun.
  • Ota ylös osallisten yhteystiedot sekä ajoneuvojen rekisterinumerot.
  • Ota valokuvia vahinkopaikalta sekä ajoneuvoista.

Lisätiedot ja mediayhteydet

Jasmina Mero

Jasmina Mero

Markkinointi

  • jasmina.mero@suomenvahinkovakuutus.fi