Vakuutusyhtiö varoittaa joululahjojen ”temuttamisesta” – Ulkomaisesta halpaverkkokaupasta hankittu elektroniikkalahja voi osoittautua jopa hengenvaaralliseksi
Joulun lähestyessä edulliset hinnat ja nopeat verkkokauppaostokset houkuttelevat monia. Ulkomaiset halpaverkkokaupat kuten Temu, Aliexpress, Shein tai Wish tarjoavat tuotteitaan vain murto-osalla kotimaisten kauppojen hinnoista. Erityisesti elektroniikkalaitteiden kohdalla nämä houkuttelevan halvat hinnat voivat sisältää piileviä riskejä, jotka voivat tuottaa pettymyksiä ja aiheuttaa pahimmillaan jopa vaaratilanteita.
- Julkaistu:
- Lehdistötiedotteet
Elektroniikan turvallisuus sekä laatu voi olla sutta ja sekundaa
Halpaverkkokaupoista tilattu elektroniikka ei aina vastaa EU:ssa asetettuja turvallisuus- ja laatustandardeja. CE-merkinnän puute on yksi merkki siitä, että tuote ei välttämättä täytä sähkö- ja paloturvallisuudelle asetettuja vaatimuksia.
"Puutteet laadunvalvonnassa voivat johtaa siihen, että laitteissa käytetään heikkolaatuisia komponentteja, jotka voivat rikkoutua, laitteet ylikuumentua ja aiheuttaa vakavia vaaratilanteita," POP Vakuutuksen tutkintapäällikkö Paavo Niemelä kertoo.
Lisäksi halpatuotteet on usein suunniteltu lyhyttä käyttöikää ajatellen, ja joululahjaksi hankittu laite rikkoutuu jo muutaman käyttökerran jälkeen. Tämä ei tuota harmia vain lahjan saajalle, vaan lisää myös elektroniikkajätteen määrää.
"Ulkomaisista halpaverkkokaupoista ostetut tuotteet eivät myöskään aina sovi suoraan paikallisiin sähköjärjestelmiin. Elektroniikkalaitteiden pistokkeet tai jännitteet voivat poiketa Suomen standardista, mikä voi tehdä tuotteesta käyttökelvottoman ilman lisäadaptereita," Niemelä muistuttaa.
Lisäksi käyttöohjeet saattavat puuttua kokonaan tai olla tarjolla vain vieraalla kielellä, mikä voi hankaloittaa laitteen turvallista käyttöönottoa.
Tarkista aina lahjaksi annettavan elektroniikkatuotteen toimivuus etukäteen – takuu ja palautuskäytännöt monenkirjavia
Ulkomaisista halpaverkkokaupoista tilattaessa kuluttaja jää usein ilman vahvaa kuluttajansuojaa. Takuun tai palautusoikeuden käyttäminen voi olla lähes mahdotonta, sillä kauppojen asiakaspalvelu voi olla puutteellista tai sitä ei ole lainkaan. Vaikka takuu olisikin tarjolla, laitteen lähettäminen korjattavaksi ulkomaille voi olla kallista ja viedä aikaa.
Kannattaa harkita tarkasti, mistä ja mitä joululahjoja ostaa. Vaikka ulkomaiset halpaverkkokaupat voivat tarjota houkuttelevia hintoja, niihin liittyy monia riskejä, jotka voivat tehdä säästöistä kalliita pitkällä aikavälillä.
"Suosi luotettavia kauppoja ja tarkista aina tuotteiden turvallisuus ennen lahjaksi antamista. Näin varmistat, että joululahjat tuovat iloa ja toimivat turvallisesti ilman ikäviä yllätyksiä," Niemelä vinkkaa.
POP Vakuutuksen vinkit joululahjaostoksille verkossa:
- Suosi tunnettuja ja luotettavia verkkokauppoja.
- Tarkista tuotteen turvallisuussertifikaatit, kuten CE-merkintä sekä käyttäjäarvostelut.
- Varmista, että kauppa tarjoaa selkeät takuu- ja palautuskäytännöt.
- Osta lahjat ajoissa, jotta ehdit testata tuotteet ennen niiden antamista.